perjantai 21. toukokuuta 2010

Leikki alkakoon!

Ja näin se alkaa.
Blogi on seissyt täällä odottamassa jo vuoden päivät. Hakenut muotoaan visuaalisesti. Idea sisällöstä on myös muuttunut alkuperäisestä.

Mistä kaikki lähti? Siitä, että halusin yksinkertaisesti itselleni jonkinlaisen tilan, leikkikentän kokeilla eri tyylejä ja tyylilajeja kehittääkseni omaa osaamistani. Ja ennen kaikkea löytääkseni itselleni oman, persoonallisen tavan visuaaliseen ilmaisuun.

Tämä idea kuitenkin laajeni tässä vuoden aikana koskemaan tämän lisäksi myös kaikkea itseäni inspiroivaa ja innostavaa. Täältä tulet siis jatkossa löytämään niin omia töitäni luonnoksista piirustuksiin ja laajempiin projekteihin kuin myös ideoita, ajatuksia ja linkkejä muiden ihailemieni tekijöiden sivuille.Toivottavasti näistä olisi iloa ja innostusta myös muille.

Aloitetaan leikki ajatuksella, joka on muhinut mielessäni pidemmän aikaa. Halusin aloittaa sarjan kuvituksia, joissa olisi jokin jatkuva, hauska mutta oivaltava teema. Blogimaailmasta mieleeni tuli päiväkirjojen perusjuttu: mieliala, mood. Ainahan kirjoittaessaan jollakin tavalla ilmaisee oman olotilansa, oli se sitten hyvä tai huono tai jotain neutraalimpaa siltä väliltä. Päiväkirja ja blogihan ovat paikkoja, joihin usein puretaan sydäntä.
Tässä ensimmäinen helleaallon ja sen vaikutusten mukanaan tuoma idea uuteen kuvitussarjaani nimeltä "Mood of the Day". :) (klikkaa isommaksi)